Soita studioon

Keskiviikko, 22.
elokuuta
2018.
Onnittelut -
4.5.2018, 9:45 – päivitetty 7.5.2018, 12:38

Osavuosikatsaus: Talouskasvu näkyy Pohjois-Savon Osuuspankissa luottojen kysynnän kasvuna

Media

Pohjois-Savon Osuuspankin tammi-maaliskuun liikevoitto supistui 2,4 miljoonaa euroa edellisvuodesta ja oli 14,9 miljoonaa euroa. Pankin mukaan merkittävimpiä liikevoiton supistumiseen vaikuttaneita tekijöitä olivat noin miljoonaa euroa edellisvuodesta kasvaneet saamisten arvonalennukset ja korkokatteen pieneneminen 400 000 eurolla.

Pankin alkuvuoden tulosta vahvistivat noin 900 000 euron ylimääräiset ALV:n palautukset.

Kasvua pankin rahoitustoiminnassa edellisvuodesta oli 2,0 prosenttia. Uusia luottoja pankista nostettiin 20,1 prosenttia ja 23,2 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuoden vastaavaan aikaan. Pankin toimitusjohtaja Seppo Pääkön mukaan entistä useampi on alkanut varautua korkeampiin korkoihin ottamalla lainaansa korkosuojauksen.

Pohjois-Savon Osuuspankin mukaan yritysluottokannassa kasvu tulee erityisesti voimakkaasta asuntorakentamisen ja taloyhtiöiden peruskorjauksen rahoittamisesta Kuopion seudulla. Talouden piristyneet luvut alkavat vähitellen näkyä myös teollisiin investointeihin liittyvissä yritysluottojen kysynnässä.