Soita studioon

Tiistai, 18.
joulukuuta
2018.
Onnittelut -
28.9.2018, 12:47 – päivitetty 1.10.2018, 14:11

70 vuotta kuopiolaisen Silvo Sokan "rakettilennosta" - Sokkaa muistellaan viikonloppuna Kuopiossa ja Suonenjoella

Media

Lokakuussa tulee kuluneeksi 70 -vuotta kuopiolaisen Silvo Sokan ”rakettilennosta”. Kuopiolainen nuorukainen nousi lehtien otsikoihin sepittämällään tarinalla, että hän olisi lentänyt Kuopiosta Suonenjoelle omatekoisella raketilla.

- Neroutta vai sensation tavoitteluako? Kuopiolainen nuorukainen väittää lentäneensä omatekoisella reaktiokoneelle, otsikoi Sisämaa -lehti lokakuun 10. päivä 1948.

Suonenjoen vs. kulttuurituottajan Tiina Tanskasen mukaan Sokkaa haastattelivat lehtimiesten lisäksi poliisi ja mahdollisesti myös puolustusvoimat.

- Olihan se sensaatiomaista, että joku poijan nappula on Suomessa keksinyt raketin. Ennakkoon hän oli lähettänyt Savo lehteen postia, joka sisälsi muistosanat, raketin piirrustukset, rakennusvaiheet ja rakettilennon eri vaiheet, Tanskanen kertoo tiedotteessa.

Lopulta selvisi kuitenkin, että Silvo Sokka ajoi polkupyörällä Suonenjoelle. Muutaman päivän päästä paljastui, että Silvo Sokka halusi karata kotoa ja keksi koko tarinan sen vuoksi.

Kuopiossa ja Suonenjoella kunnioitetaankin ”rakettipyöräilijä” Silvo Sokan mielikuvituksellista julkisuushuijausta huomenna lauantaina.

Pyöräilijät kokoontuvat Kuopion torille lauantaina 29. syyskuuta klo 10, jossa Woimisteluseura Hämyn (WSH) muistopuhe, jonka jälkeen retkipyöräilijät polkevat Suonenjoelle, ”raketin” tippumispaikalle. . Mukaan juhlapyöräilyyn voi liittyä myös matkan varrelta.

Myös Kuopion Pyöräilyseura on mukana ja polkee Suonenjoelle mennentullen. Pyöräilyseuran ryhmä lähtee Kuopioon torilta samaan aikaan retkipyöräilijöiden kanssa ja seuran reitti kulkee menomatkalla Syväniemen kautta.

Kuuntele lisää kuvan yläpuolelta olevasta nuottikuvakkeesta!