Soita studioon

Sunnuntai, 24.
helmikuuta
2019.
Onnittelut -
7.2.2019, 9:45 – päivitetty 8.2.2019, 15:12

Aurinko häikäisi kuskia - peräänajo Savilahdentiellä

Media

Kaksi henkilöautoa kolaroi eilen keskiviikkona Kuopiossa Savilahdentiellä. Tiellä etelän suuntaan ajanut auto törmäsi Prisman kohdalla edessä olleen henkilöauton perään.

Liikenne ei ollut pysähtyneen, vaan autoletka oli mennyt hiljaa eteenpäin.

Törmänneen auton kuljettajan mukaan aurinko oli häikäissyt sen verran, ettei hän ollut havainnut edessään ollut autoa. Auton kuljettaja ei loukkaantunut kolarissa, mutta toisessa autossa olleet kaksi henkilöä tarkastuttivat niskakipunsa KYS:ssa.

Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena