Soita studioon

Sunnuntai, 24.
maaliskuuta
2019.
Onnittelut -
11.1.2019, 14:39

Kuopio on suurin maidontuottaja Suomessa

Media

Maidontuotanto jatkaa kasvuaan edelleen Pohjois-Savossa tilamäärän vähenemisestä huolimatta.

Meijeriin toimitti maitoa vuoden 2018 joulukuussa 870 pohjoissavolaista tilaa. Vuotta aiemmin maidontuottajia oli vielä 956 ja vuonna 2013 oli 1300 tuottajaa Pohjois-Savossa. Loppuvuotta kohti maidontuottajien määrä laski, mutta siitä huolimatta maidontuotanto jatkoi Pohjois-Savossa kasvuaan edelliseen vuoteen verrattuna. Pohjois-Savon ELY-keskuksen maaseutuasiantuntija Juha Ikäheimo arvioi, että maidon tuottajahinnan lasku ja kesän kuivuus aiheuttivat maidontuottajille haasteita. Maidontuotannon kasvun takana ovat muun muassa tuotannon tehostaminen ja maidontuotannon keskittyminen entistä isommille tiloille.

-Lisäksi uusia navetoita on valmistunut paljon viime vuoden aikana. Lypsykarjanavetoille myönnettiin investointitukea Pohjois-Savossa viime vuonna yhteensä 3,6 miljoonaa euroa kahdeksalle uudelle lypsykarjanavetalle ja 17:lle navetan peruskorjausinvestoinnille.  Investointien hyvän tahdin oletetaan jatkuvan myös vuonna 2019, kertoo Ikäheimo.

Pohjois-Savon kunnista eniten maitoa tuotettiin Kuopiossa ja se on suurin maidontuottaja koko Suomessa. Kuopio ja Kiuruvesi pitävät edelleen kärkipaikkoja myös kaikista Suomen kunnista.