Soita studioon

Keskiviikko, 24.
lokakuuta
2018.
Onnittelut -
7.5.2018, 12:38 – päivitetty 8.5.2018, 9:01

Maitomaa investoi 10 miljoonaa euroa Suonenjoella

Media

Meijeriosuuskunta Maitomaa investoi Suonenjoella uuteen tuotantotilaan noin 10 miljoonaa euroa. Uudet tilat rakentuvat nykyisen tuotantolaitoksen viereen.

Tuotantokapasiteettinsa kasvattamisen myötä osuuskunta tähyää entistä enemmän vientimarkkinoille myös niihin maihin, jotka vaativat tuotetoimittajalta erityisen paljon. Toimitusjohtaja Mikko Sairasen mukaan yhtiö panostaa maidonjalostusarvon nostamiseen ja uuden laitoksen päätuotteina tulevat olemaan erityisesti vientiin suunnatut, mukaan otettavat kuluttajatuoteet.

Tuotantolaitoksen rakentaminen on tarkoitus aloittaa vanhan energiakeskuksen purkamisella kesän 2018 aikana, ja uusien tilojen rakentaminen alkaa lokakuussa. Tuotannon tulisi olla käynnissä puolentoista vuoden kuluttua.