Soita studioon

Sunnuntai, 24.
helmikuuta
2019.
Onnittelut -
4.2.2019, 10:28

Mies ajoi junaraiteille Lapinlahdella

Media

Henkilöauton kuljettaja ajoi sunnuntai-iltana asemalaiturilta junaraiteille Lapinlahdella.

Ensimmäisenä paikalle tullut pelastuslaitoksen henkilöstö siirsi auton pois raiteilta. Paikkakuntalaisen miehen lisäksi autossa ei ollut muita henkilöitä eikä hän loukkaantunut tilanteessa. Mies puhali alkometriin 1,8 promillen lukeman. Hänet otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Poliisi ei vielä tiedä tarkemmin tapahtuman kulusta. Asiaan saadaan toivottavasti selvyyttä autoa ajaneen miehen kuulustelusta.