Soita studioon

Torstai, 14.
marraskuuta
2019.
Onnittelut -
25.3.2019, 11:39

Pelle Miljoona United Kuopiorockiin

Media

Kuopiorock on julkaissut lisää ensi kesän esiintyjiä. Artiskattaukseen on kiinnitetty Pelle Miljoona United, joka esiintyy festivaalilla lauantaina. Lisäksi ohjelmaan on lisätty myös torstaina soittava Suicide Messiahs ja perjantaina esiintyvä Lohkare

Vuonna 2010 perustettu rock -kokoonpano Pelle Miljoona United on levyttänyt viisi studioalbumia, viimeisimpänä pitkäsoitto Olla joku vuodelta 2017. Pelle Miljoona, oikealta nimeltään Petri Tiili, on yli 35 -vuotisen taiteilijauransa aikana useita hittikappaleita joista parhaiten muistetaan Moottoritie on kuuma ja Tahdon rakastella sinua.

Kuopiorockissa nähdään tänä kesänä ulkomaalaiset yhtyeet The  Offspring ja Sabaton, ja kotimaisista suosikeista lavalle nousevat muun muassa Eppu Normaali, The 69 Eyes, Viikate, Beast In Black ja Ville Valo & Agents.

Festivaali juhlitaan tutuissa maisemissa Väinölänniemellä torstaista lauantaihin 25.-27.7.