Soita studioon

Keskiviikko, 20.
kesäkuuta
2018.
Onnittelut -
7.6.2018, 12:23 – päivitetty 8.6.2018, 9:11

Rattijuopumusten tehovalvonnassa kiinni kaksi rattijuoppoa

Media

Itä-Suomessa poliisi valvoi eilen rattijuopumuksia kaikkiaan 2 357 puhallutuksen verran. Puhalletuista kaksi puhalisi yli 0,5 promillea.

Poliisin mukaan muutoin valvonnassa tavattiin Itä-Suomessa 11 kuljettajaa, jotka puhalsivat alkometriin lukemia, mutta tulos jäi alle rangaistavuuden. Ratsioissa tavattiin lisäksi yksi etsintäkuulutettu henkilö. Poliisi jatkaa rattijuopumusten tehovalvontaa Euroopan laajuisesti tulevana viikonloppuna perjantaista sunnuntaihin.

Muissa yhteyksissä eilisen päivän aikana jäi kiinni lisäksi kolme rattijuoppoa.