Soita studioon

Keskiviikko, 24.
lokakuuta
2018.
Onnittelut -
9.10.2018, 13:02 – päivitetty 10.10.2018, 12:17

Uusia valepoliisitapauksia Kuopiossa ja Iisalmessa

Media

Iisalmessa ja Kuopiossa on tullut esiin alkuviikon aikana uusia niin sanottuja valepoliisitapauksia. Poliisiksi esitäytynyt henkilö oli kertonut puhelun vastaan ottaneelle pankkitunnusten päätyneen vääriin käsiin ja pyytänyt saada pankkitunnuksia, jotta rikos saataisiin estettyä.

Itä-Suomen poliisin mukaan puhelun saaneet ovat osanneet epäillä soittajan tarkoitusperää, eikä tämän hetken tiedon mukaan ole tapahtunut taloudellista vahinkoa.

Poliisi haluaa edelleen muistuttaa, ettei poliisi pyydä milloinkaan ihmisten pankkitunnuksia.