Soita studioon

Perjantai, 15.
joulukuuta
2017.
Onnittelut -
5.12.2017, 13:30 – päivitetty 5.12.2017, 13:30

Varkautelainen rap-lupaus Kride haluaa kehittyä sanoittajana

Media

Varkautelainen Kride aloitti musiikin tekemisen vuonna 2015. Nyt nuorella miehellä on työnalla pitkäsoitto ja hänen musiikkiaan on julkaistu Spotifyssä.

- Kaveri teki hienoja biittejä ja olin kouluaikoina sanotellut kaikenlaista, kun olin musiikkiluokalla. Mä ajattelin, että uskaltaiskohan tehdä oman biisin. Laitoin kaverille viestiä, että voisitko tehdä jotain, johon voisin räpätä. Kaveri pisti mulle biitin ja siitä se sitten lähti. Siitä tuli sellainen ensimmäinen räkäisy, en mä pysty sitä enää pitämään hyvänä biisini, mutta siitä se lähti, Kride kertoo

Kride kertoo panostavansa nykyään enemmän sanoituksiin.

- Ensimmäinen biisi oli sellainen, että mitä sylki suuhun toi, niin laitettiin sinne menemään. Nyt koetetaan sanoittajana kehittyä ja biitit ovat kehittyneet, Kride kommentoi

Kride julkaisee musiikkia omakustanteena. Joulukuussa on tarkoitus julkaista kaksi uutta kappaletta. Lisäksi työn alla on pitkäsoitto.

- Meiltä tulee se albumi jossain välissä, kun meillä on enemmän biisejä, niin voidaan tuoda niitä jengille. Keikkapyyntöjä pystyy sitten laittelemaan niin saadaan sitten keikat rullaamaan, se ois hienoa, Kride kertoo

Kuuntele lisää kuvan yläpuolella olevasta kuvakkeesta.

Kriden musiikkia Spotifyssa